Hommat hallinnassa

Viimeiset viikot mennyt täysin gradun parissa. Sain vihdoinkin päälle kunnon tsempin ja olen tehnyt hommia aamuisin ennen töihin menoa ja iltaisin töiden jälkeen. Ennen tätä motivaatiopiikkiä, minulla oli pitkiä aikoja, ettei hommasta meinannut tulla mitään. Tai no, vaikka kirjoitin viikonloppuisin (ja viikollakin töitten jälkeen), niin en koskaan ollut tyytyväinen saavutukseeni. Jokaisena "vapaahetkenä" aloin stressata sitä, kun en kirjoita ja kun kirjoitin, niin stressasin sitä, mitä kaikkea oli vielä tekemättä. Päätin, että jotain on tehtävä. Tarvitaan muutosta tilanteeseen, tai muuten käy huonosti. Etsin iPadiin sovelluksen nimeltä Wunderlist, johon sitten listasin viikon gradutunnit. Huom! GraduTUNNIT. Eli joka päivä minun tuli tehdä tunti töitä graduni eteen ja sen tehtyäni, yliviivasin tehtävän. Viikon jälkeen tuntui niin hyvältä vetää viiva koko viikon gradutuntien suorittamisen merkiksi. Mikä tässä oli parasta, niin opettelin samalla olemaan kiitollinen itselleni tekemästäni työtunnista. Eli ajatus oli, ettei minun tarvitse istua tunti tolkulla tietokoneen ääressä, ajatusten harhaillessa sinne tänne..ja jatkuva paine siitä, että pitäisi saada mahdollisimman paljon aikaan. Tunti riittää ja sillä selvä. Tietenkin sain tehdä enemmänkin ja joinakin päivinä innostuinkin tekemään esim. kolme tuntia putkeen. Mutta tein sen ilman painetta siitä, mitä minun pitäisi saada aikaan. Aion jatkossakin käyttää tehtävänhallinta-työkalua ja suosittelen lämpimästi muillekin, jotka stressaavat silloin tällöin elämän aiheuttamasta kaaoksesta!

Uskomatonta, mutta totta: kolme viikkoa ja minulla alkaa kesäloma! Tässä painetaan vielä hetki töitä (+gradua vapaa-ajalla),loman otin kesäkuulle osittain siksi, että voin spurtata ekalla lomaviikolla loppuun tuon graduprojektin. Sitten on palkintomatkan aika. Lennot on nyt varattu ja New York kutsuu kesäkuussa!

Kuukausi talousahdingossa

Miten säästäminen voi olla niin vaikeaa? Tai kuluttaminen liian helppoa? Se on se liian pieni palkka.

Tämä hiljattain aloitettu matkasuunnittelu sai minut havahtumaan taloudellisesta tilanteestani. Kyllähän sitä perus arjessa ostelee aina jotain pientä kivaa itelle (koska se "pieni kiva" tekee minut tyytyväiseksi). Nyt kun pitäisi yhtäkkiä olla laittaa rahat lentolippuihin kaikkien muiden laskujen lisäksi (joita jostain syystä kertyi tälle kuulle tietysti vielä tuplamäärä!) ja hiukset on kuin linnunpesä ja talven jälkeen minun piti saada kynnetkin jo laitettua.. mutta ei auta, kuin tinkiä niistä ja odotella vielä kuukauden päivät. Ja mitään pikku kivaahan ei ostella sitten alkuunkaan ja ainoa vaihtoehto oli tehdä suunnitelma tälle kuulle, minkä verran rahaa mihinkin menee. Onneksi pidän erilaisten suunnitelmien laatimisesta, joten tämä kevään budjetti tuntui aluksi ihan mielenkiintoiselta haasteelta, sitä paitsi opiskeluvuosista (lue: rahojen laskemisesta) on jo aikaa. Valitettavasti ruokaan saa menemään rahaa aivan järkyttävän paljon, vaikka pyrkiikin tekemään lähes kaiken itse ja suunnittelemaan ostokset etukäteen. Hieman alkoi kiristää päätä jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että minulla on käytettävissä ruokaan tässä kuukaudessa suurin piirtein saman verran, mitä normaalisti menee viikossa!!!

Ensimmäisellä viikolla suunnittelin ruokalistani huolellisesti ja tein kauppareissua varten laskelman, mitä ostoksiin oletettavasti tulisi raahaa kulumaan (arviointi oli aika vaikeaa, sillä en normaalisti kiinnitä paljon huomioita elintarvikkeiden hintoihin, korkeintaan jotain juustojen hintoja vertailen). Yllätyin positiivisesti, kuinka tarkasti olin pystynyt kustannuksia arvioimaan. Ja vaikka johonkin meni enemmän rahaa, mitä olin suunnitellut, pystyin toisessa tuotteessa säästämään. Jo toisella viikolla homma meni puihin, sillä sairastuin ja jouduin ostamaan tavallista enemmän ruokaa kotiin (normaalisti syön lounaan töissä) sekä tekemään lisäksi pari apteekkireissua. Nyt olen jälleen suunnitelman äärellä: miten pystyn käyttämään MasterCardia mahdollisimman vähän tässä kuussa.

Aloin miettimään, miksi en osaa varautua tällaisiin yllättäviin rahanmenoihin paremmin. Onneksi minulla on vähän säästöjä, mutta niitä ei ollut tarkoitus käyttää matkaan. Tai oliko sittenkin? Eikö säästötilin tarkoitus ole säästää "pahan päivän varalle"? Voinko nyt siis uskotella itselleni, että reissu on ainakin yhtä hyvä syy käyttää säästöjä? Toisaalta olen yrittänyt aina ajatella (ehkä minulle on opetettu niin), että pitää olla säästössä jonkin verran rahaa, jos tulee jotain yllättävää. Minusta tuntuu, että lähestyessäni kolmeakymmentä, tulen koko ajan huolettomammaksi rahankäytön ja etenkin säästämisen suhteen. Olisi mahtavaa, jos tietäisin sukanvarressa olevan rahaa, itse asiassa se saisi minut panikoimaan huomattavasti vähemmän monesta kuluttamiseen liittyvästä asiasta. Nyt minulla on kuitenkin haaveena lähteä reissuun (palkinnoksi tehdystä työstä), joten eihän elämässä ole tarkoitus "vaan pelätä pahinta" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin). Pitää pystyä nauttimaan ja tekemään asioita, joista tulee onnelliseksi. Eikä se yleensä ole ilmaista (siis jos puhutaan reissuun lähtemisestä).

(kuva täältä)

Tankki täyteen loppukevääksi

Ääni on pikku hiljaa palannut, vaikka edelleenkin pölyt ym. vaikuttaa äänen käheytymiseen. Työterveyslääkäriltä tuli kielto mennä tilaan, jossa oireilen. No, sehän on helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla on viikoittain palavereja, joihin minun tulee osallistua kyseisissä tiloissa. Onneksi olen saanut nyt joitakin palavereja siirrettyä oman työpisteeni tiloihin. Silti minusta tuntuu, että olen niin vaikeassa tilanteessa tämän asian kanssa. Terveyteni takia minun tulee välttää tiettyjä tiloja, mutta entä työtehtävät, joista jäisin pois (?) sen takia, että joudun sanomaan: "Sori, kielletty alue" Eikä ymmärrystä tunnu olevan johtotasolla yhtään liikaa. Eikö silti olisi meidän kaikkien etu, että näitä asioita vietäisiin eteenpäin ja tulevaisuudessa voisimme työskennellä puhtaissa tiloissa!?

Sairauslomani aikana sain sentään jotain vietyä eteenpäin, nimittäin projektia nimeltään "G". Työelämä on ollut äärimmäisen kuormittavaa tänä vuonna, etenkin kun tiimissä on tullut uusi työntekijä tilalle aina, kun on juuri ehtinyt oppia edellisen nimen. Ei ole iltaisin ollut paukkuja tutkimuksen tekemiseen, mikä on vaivannut mieltäni. Nyt sain taas tekstistä otteen ja olen päässyt pienin askelin eteenpäin. Jopa niin paljon, että aloin suunnitella gradunvalmistumismatkaa! Matka näyttää asettuvan kesäkuulle, mutta mitä jos gradu ei olekaan siihen mennessä valmis? Mikä palkintomatka se sitten on? Olen selannut kalenteria ja yrittänyt hahmottaa päässäni, kuinka pitkä aika on huhti-toukokuu. Mitä siinä ajassa ehtii tekemään? Jos työtilanne hieman rauhoittuisi ja elämä olisi muutenkin suht.hallinnassa, niin kyllähän siinä ajassa nyt luusisi ehtivän. Jos taas vastoinkäymisiä tulee toinen toisensa perään (niinkuin tänä vuonna on ollut tapana), niin aika ei riitä mihinkään. Nyt ei auta pistää, kuin satanen lasiin ja hurjastella kohti maaliviivaa. Mutta entäs, jos bensa loppuu matkalla?

(kuva täältä)

Puhekiellossa

Kyllä ottaa päähän se, että ihmisten annetaan työskennellä rakennuksissa, joissa on sisäilmaongelma. Olen muutaman vuoden ajan seuraillut oireitani, jotka vähitellen ovat viitanneet sisäilmaperäisen astman puhkeamiseen. Pef-mittaukset eivät kuitenkaan olleet vielä tähän mennessä ailahdelleet tarpeeksi, joten varsinaista astmaa minulla ei ole todettu. Viime viikoilla jouduin tilapäisesti työskentelemään rakennuksessa, jossa olen usein aikaisemminkin oireillut. Kolmen päivän altistuksen jälkeen silmäni lähes muurautuivat kiinni yön aikana, jäin sairauslomalle. Viikonloppuna tervehdyin ja odotin pääsyä omalle työpisteelleni. Työpisteeni remonttisiivous oli jäänyt tekemättä, joten hengittelin maanantain rakennuspölyä entuudestaan ärtyneille limakalvoille. Sitten se lähti, ääni. Tällaiseen pisteeseen ei ole oireeni vielä koskaan menneet ja kyllä siinä kieltämättä tuli pieni pelko tulevasta, kun ei pystynyt tuottamaan pihaustakaan ääntä, vaikka kuinka yritti. Olen ollut puhekiellossa nämä päivät ja tänään ääni on antanut merkkejä palautumisesta, tosin vasta vähän. Mistään virusperäisestä hengitystietulehduksesta ei siis ollut kysymys, joten eipä tarvitse enää pähkäillä, olenko ollut luulosairas astmaan viittaavien oireitteni kanssa.

Kyllä on äärimmäisen turhauttavaa olla puhumatta! Ja vielä turhauttavampaa on odotella, että koska uskaltaisi taas mennä treenaamaan. Eihän äänen puuttuminen nyt treenaamista varsinaisesti estä, mutta hengitys näyttää ärsyyntyvän jokaisesta reissusta esim. kaupassa, jossa on enemmän pölyä tms., joten ei ole syytä riskeerata. Minulla on lähes aina hyvä motivaatio lähteä jumpalle tai salille. Nyt se on erityisen korkealla, kun pari viikkoa sitten sain uuden saliohjelman ja kankean alun jälkeen olen vihdoin päässyt sinuiksi liikeratojen kanssa ja treenaaminen on sopivan haastavaa. Lisäksi olen päässyt testaamaan uusia pohjallisia kengissäni, joiden avulla toivottavasti löydän tulevaisuudessa oikeat painopisteet jaloilleni ja sen myötä parannusta koko kehon linjaukseen. Ne on ihan perus tuetut pohjalliset, päätin kokeilla ensin niitä. Mutta voisi olla ihan hyvä käydä footbalance jalka-analyysissä ja ostaa omalle jalalle muotoillut pohjalliset, kivat pinkit :)

kuva täältä

Meitä kannustetaan vaan suorittamaan

Siis se tunne, kun tiedät että pitäisi saada jotain aikaiseksi, mutta et vaan millään pääse tekemisen makuun. Se on niin raivostuttavaa. Se on ehkä pahin "tila", missä voi olla matkalla kohti oppimista, innostumista, tulosta. Siinä tarvitaan ihan hullua itsekuria ja täytyy myöntää, et se on kyllä joskus niin kateissa. Haluaisin olla sellainen, joka saisi päivässä valmistumaan monta asiaa ja synnyttäisi miljoona uutta suunnitelmaa, jotka sitten toteuttaisi mahdollisimman pian. Ulospäin minusta saattaa jopa välittyä sellainen harhakuva ja aikaisemmin pyrkimykseni olikin liikaa suorittaa asioita. Kuka lie minut opettanut suorittamiseen? Oliko se äiti antaessaan rahaa hyvistä koenumeroista vai opettaja kehuessaan huolellisuuttani? Vai oliko se sittenkin musiikkoppilaitos, jossa patistettiin treenaamaan asteikkoja tutkintoa varten? Miten yhteiskunta onkaan saanut minut suorittamaan oppivelvollisuuden, koulutuksen ja useiden harrastuksiin liittyvien tutkintojen lisäksi kaikkea tällaista, missä yhteistä on todistuksella arvioitava suoritus: hiihtokoulu, uimakoulu, autokoulu, rippikoulu, hygieniapassi, näyttötutkinnon arvioijakoulutus jne. Näistä viimeisimmistä, sekä useista muihin työhön liittyvistä suorituksista (esim. insuliinin pistäminen) ei ole mahdollista edes kieltäytyä. Tai ehkä en ole vain älynnyt kokeilla, sillä teen työtäni joskus liiankin tunnollisesti. Suorittamista se on tämä elämä. Parhaani mukaan olen pyrkinyt pääsemään siitä eroon viime vuosina, siis suoritukseen tähtäävästä oppimisesta. Ja sitä viisautta pyrin jakamaan myös työssäni pienille oppijoille. Ei ole mikään ihme, että työyhteisöissä eikä kouluissa ei olla valmiita jakamaan osaamistaan yhteiseen hyvään, sillä työnteko ja menestyminen koetaan yksilösuorittamiseksi.

(kuva täältä)

Palatakseni siihen itsekuriin, niin kyllähän sitä tarvitaan arkipäivän pienissäkin "suorituksissa", joita vaan ei voi välttää. Pitää käydä kaupassa, siivota, laittaa ruokaa ja lisäksi tehdä niitä itsekuria vaativia asioita, joille vapaapäivä antaa ajan puolesta mahdollisuuden. Juuri, kun olisin ollut tarttumassa hommiin, niin luin horoskoopistani: 1)"Sinulla on paljon asioita, jotka pitäisi toteuttaa, mutta missä lie voima niihin." 2)"Lauantaissa on lepopäivän tunnelmaa ja tarttuminen asioihin voi tuntua hankalalta..." hmm, horoskooppi (mihin en nyt tavallisesti edes usko, vaan se on sellaista arkipäivän viihdettä) suorastaan heittää kaiken itsekurini menemään ja vahvistaa saamattomuuttani. Onko se sittenkin oikeassa? Onneksi kolmas päivän horoskooppi pelastaa tilanteen: "Tänään haluat unelmoida suuria, mutta liian suuret unelmat voivat kuitenkin lamaannuttaa sinut. Laadi siis pieni ja helppo suunnitelma suuren unelman toteuttamiseksi ja etene pieni askel kerrallaan." (avatvhoroskooppi) Loppupäivän voin siis käyttää loistavan suunnitelman tekemiseen!

Sporttiviikko

Lomaviikkoni alkoi ihanasti kolmen päivän Tahkon reissulla. Voin lämpimästi suositella keskeisellä paikalla sijaitsevaa hotelli Ukkoa, jossa majoituimme lähes mökkiin verrattavissa olevassa huoneistossa (siellä oli oma sauna ja parveke). Lyhyen reissun aikana ehdin taas innostua talviurheilulajeista niin, että vilkaisin jo urheiluliikkeiden nettisivuilta lumilautojen hintoja. Minun edellisestä lautaulukerrasta oli siis aikaa vähintään viisi vuotta, joten jännitti ihan hulluna, etenkin hissillä meneminen. Olen lautaillut muutenkin sen verran harvakseltaan, etten ole koskaan oikein ehtinyt oppia sitä kunnolla, joten joka kerta aloitan alusta. Ja laskeminen on lähinnä ollut osastoa "pyllymäki". Muutaman laskun jälkeen alkoi kuitenkin saamaan jo vähän tuntumaa lajiin ja jos ei reidet olisi alkanut hapottaa niin tuskaisesti, niin alastulo olisi voinut olla jo muutakin kuin kanttausta. Kun katselin coolisti laskevia tyyppejä, tuli sellainen fiilis, että minäkin haluan oppia tuon! Olen jo aikaisemmin haaveillut oman laudan ostamisesta, jotta tulisi enemmän käytyä laskemassa. Aina se on kuitenkin jäänyt, mutta nyt tekisi kyllä niin mieli marssia kauppaan. Vähän käytetty lauta olisi tietysti edullisempi ja silti ihan järkevä hankinta aloittelijalle, mutta pitäisi löytyä juuri oikea koko (laudassa ja kengissä). Tuollainen olisi aika hieno:
Myboard.fi - Burton Genie 150

Lautailun ohessa tuli myös hiihdettyä ihan pertsasuksilla ja sekin oli vaihteeksi todella kivaa! Järven jäällä on oikein turvallista hiihtää sellaiselle, joka on näin aikuisuuden myötä alkanut pelkäämään mäkiä (siis sitä alastuloa). Mikä oli myös parasta, fiilistelin talvista maisemaa, katselin ihania mökkejä ja haaveilin uudesta lomareissusta! Innostumisen lisäksi haaveilu on mun lempipuuhia! :)

Lomaviikko tarjoaa vielä urheilun saralla uuden kuntosaliohjelman, jota odotan jo malttamattomana! Sitä odottaa taas kutkuttavalla jännityksellä, että mitä parhaista parhain pt on minun pään menokseni keksinyt. Joka tapauksessa tästä alkaa kesäkuntoon-projekti..tai no ei sittenkään. Oikeastaan inhoan tuollaisia "päähänpistoja", joissa lyhyellä aikavälillä tavoitellaan jotain suurta muutosta (eikä välttämättä edes realistista) ja sen jälkeen unohdetaan koko homma. Pidän ajatuksesta, että kesällä olisin suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta tärkeintä omassa projektissani on selkäni hyvinvointi ja erityisesti koko kehon hyvä fiilis treenaamisesta.

Sporttisen lomaviikon ohessa yritän metsästää motivaatiota gradun kirjoittamiseen, missä olet motivaatio?

Ratkaisuja

Olen askeleen lähempänä muutosta. Muutosta minun omassa työssäni. Johan tässä on viime syksystä alkaen ollut sellainen tunne, että jotenkin olisi päästävä eteenpäin. Olen kamppaillut sen kanssa, haluanko luopua nykyisestä työyhteisöstäni ja lähteä kohti täysin uutta vai voisiko oma työyhteisöni tarjota minulle uuden työtehtävän? Tänään sain kenties ratkaisevan sähköpostin tähän dilemmaan liittyen: minun kehittämisajatuksiani pidettiin henkilöstöyksikössä mielenkiintoisina ja eteenpäin vietävinä! Ja mikä parasta, asiaan tullaan palaamaan muutaman viikon sisällä..tai näin minulle ainakin uskoteltiin! Minähän en luonnollisesti usko mitään tapahtuvan, ennen kuin itse sen näen tai koen. Siitä huolimatta olen niin innoissani, että voisin saman tien alkaa suunnitella niitä työyhteisökuvioita, joita henkilöstöyksikköön lähettämässäni viestissä ehdotin. Voisiko vastaus omaan kehittymistarpeeseeni olla tässä? Voisiko tämä olla vastaus haluuni ja motivaatiooni kehittää juuri omaa työyhteisöäni? Voisinko minä ns. työllistää itse itseni, ilman omaa yritystä? Eihän se kuulosta ollenkaan todelliselta. Yritän vakuuttaa itselleni, että minä pääsen kohti tätä päämäärää, jos vain haluan. Tämä on minun paikkani näyttää oma osaamiseni ja saada vastinetta sille innostukselle, mitä minulla on kehittämistyötä kohtaan. Tähän asti olen vain haaveillut ja ahminut tietoa siitä, mitä kaikkea työyhteisössä voisikaan tehdä työn ilon ja työhyvinvoinnin edistämiseksi. Koen kuitenkin olevani käytännön työntekijä eli paikkani on siellä, missä kehittämisen kohde on. Olisiko tämä ratkaisu lukuisiin kysymyksiin, pohdintoihin, ideoihin, jotka ovat saaneet minut useasti hetkellisesti innostumaan, sitten taas vaipumaan epätoivoon?

Haluan niin kovasti päästä taas työn imuun (jota voi testata täällä)! Oma testitulokseni ei ollut kovin kummoinen 2,89 (asteikolla 0-6) ja minä kuitenkin olen unelma-ammatissani!!

Vastaustesi perusteella koet työn imua keskimääräistä vertailuryhmämme edustajaa harvemmin. Sinulla on työn imun kokemuksia noin kerran tai muutamia kertoja kuukaudessa. Mahdollisesti työstäsi puuttuu myönteisiä voimavaratekijöitä. Tällaisia työn voimavaroja voivat olla riittävä vaihtelevuus työtehtävissä, itsenäisyys ja vaikuttamismahdollisuudet, työtovereilta tai esimieheltä saatu tuki ja arvostus sekä vastuu ja kehittymismahdollisuudet.

Jos työn imun vähäisyys johtuu työpaikkasi järjestelyistä, on mahdollista, että ainakin osa työtovereistasi arvioi oman tilansa samoin kuin sinä. Miten vuorovaikutusta, työkäytäntöjä ja toimintatapoja voisi työyhteisössänne mielestäsi kehittää, jotta sinä ja työtoverisi voisitte jatkossa tuntea entistä enemmän työn iloa ja imua? Entä mikä teillä toimii jo hyvin? Keskustele aiheesta kollegojesi ja esimiehesi kanssa kahvitunnilla, yhteisissä kokouksissa ja seuraavassa kehityskeskustelussasi.

-> Ja tähänhän minulla on jo vastaus!